Apurahat Uutiset

Vesitekniikan tutkimuksen apurahahaku aukeaa 16.8.-17.9.

KAUTEn ja Erkki Paasikiven säätiön yhteinen vesitekniikan tutkimukseen keskittyvä apurahahaku järjestetään 16.8.-17.9.2021. Haun tarkoitus on taata pitkäjänteistä rahoitusta erityisesti nuorten tutkijoiden tutkimushankkeille.

Säätiöiden yhteisessä apurahahaussa rahoitetaan vesitekniikan tutkimukseen ja kehitykseen liittyviä hankkeita. Rahoitusta myönnetään erityisesti puhtaan veden teknologian tutkimukseen ja kehittämiseen, ja sitä voi hakea 3, 6 tai 12 kuukauden tutkimusjaksolle. Apurahoja myönnetään ensisijaisesti väitöskirjatutkimuksiin sekä väitöskirjan jälkeisiin postdoc-tutkimuksiin.

“Vesitekniikan osaaminen on Suomessa globaalisti korkealla tasolla. Yhteisellä apurahahaulla haluamme tavoittaa tehokkaasti alan tutkijat ja tuoda tutkimusalalle aiempaa enemmän näkyvyyttä”, sanoo KAUTE-säätiön asiamies Tuomas Olkku.

Säätiöiden yhteinen vesitekniikan apurahahaku järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Yhteisen vesitekniikan tutkimuksen apurahahaun tarkoitus on auttaa alan tutkijoita tavoittamaan molemmat säätiöt yhdellä apurahahakemuksella ja tehdä rahoituksen hakeminen mahdollisimman helpoksi. Viime vuonna haussa jaettiin yhteensä yli 130 000 euroa kuudelle tutkijalle.

Lue lisää hausta ja tutustu hakuohjeisiin!